Hyvällä sydämellä
-hanke

Aineellista apua ja monenlaista toimintaa

Tukea erityisesti työttömille vähävaraisille ja heidän perheilleen

Helluntaikirkon Hyvällä sydämellä -hanke auttaa erityisesti vähävaraisia työttömiä ja heidän perheitään. Hanke on valtakunnallinen, ja siinä on mukana yli sata helluntaiseurakuntaa.

Hankkeessa keskitytään erityisesti avuntarvitsijoiden henkilökohtaiseen kohtaamiseen ja yhteyden luomiseen. Avunsaaja voi halutessaan pysyä anonyyminä, eli henkilötietoja ei tarvitse kertoa. Tavoitteena on myös ohjata avunsaaja oikeanlaisen avun piiriin.

Hankkeessa mukana olevilla seurakunnilla on käytössään myös uusi aineellisen avun muoto, maksukortit, joita jaetaan avuntarvitsijoille. Saamallaan maksukortilla avunsaaja voi hankkia elintarvikkeita ja muita perustuotteita maksukortin myöntäneestä kaupasta. Veikkaus-, alkoholi- ja tupakkatuotteita korteilla ei voi hankkia.

Hyvällä sydämellä -hankkeessa mukana olevat helluntaiseurakunnat tiedottavat toiminnastaan ja maksukorttien jakelusta paikallisesti. Hyvällä sydämellä on EU:n aineellisen avun ESR+-hanke (2023–2025).

Yhteyshenkilöt

Hyvällä sydämellä -hankkeen koordinaattori

Tiina Martin
tiina.martin@helluntaikirkko.fi
+358 50 386 6923

Hankevastaava

Mika Korkatti
mika.korkatti@helluntaikirkko.fi
+358 40 588 9900

Mukana olevat seurakunnat

AKAA

Posti: Rajakatu 10, Käynti: Nordintie 5

p.jokiaho@gmail.com

ALAJÄRVI

Pitkäkankaantie 6

pastorit.ahsrk@gmail.com
https://alajarvenhelluntaiseurakunta.fi

ALAVUS

Viistie 1

040 148 0082
ahsrk@gospeli.net
https://gospeli.net/

AURA

Meijerikuja 3

auranhelluntaiseurakunta@gmail.com
auranhelluntaiseurakunta.fi

ELIMÄKI

Vanhamaantie 10

elimaenkotikirkko@gmail.com
https://elimaenkotikirkko.com

ESPOO

Luomanportti 8

toimisto@espoohsrk.fi
https://www.espoohsrk.fi/

EVIJÄRVI

Mansikka-Ahontie 4

evijarvenhsrk@gmail.com
https://evijarvenhelluntaiseurakunta.fi

FORSSA

Nikkilänkatu 2

050 386 9939
seurakunta@fohe.fi
https://www.fohe.fi/

HAAPAJÄRVI

Vitikantie 10 a 1

juha.kilpelainen@pp2.inet.fi
https://haapajarvenhelluntaisrk.fi

HAAPAMÄKI

Ritokankaankuja 3

haapamaenhellsrk@gmail.com
https://haapamaki.helluntaisrk.net

HÄMEENLINNA

Turuntie 12

045 107 4870
info@helluntaiseurakunta.net
https://helluntaiseurakunta.net/

HANKASALMI

Keskustie 47

srk@ruksa.info
https://ruksa.info

HARJAVALTA

Hiirikatu 18

harjavallan.helluntaisrk@dnainternet.net
https://harjavallanhelluntaiseurakunta.fi

HEINÄVESI

Hakakuja 3

hveden.helluntaisrk@gmail.com
https://heinavesi.helluntai.fi

HEINOLA

Siltakatu 42

heinolanhelluntaiseurakunta@gmail.com
https://heinolanhelluntaiseurakunta.fi

HELSINKI

Näkinkuja 3

(09) 7741 010
saalem@saalem.fi
https://saalem.fi

HELSINKI

Nordenskiöldinkatu 3

045 6497076
seurakunta@siion.net
https://siion.net

HELSINKI

Keinulaudankuja 4 B

toimisto@metrokappeli.fi
https://metrokappeli.fi

HELSINKI

Paloheinäntie 9

risteyspaikka@gmail.com
https://risteyspaikka.fi

HYVINKÄÄ

Palo-ojantie 1

019 469420
info@hyvinkaanhelluntaisrk.fi
https://hyvinkaanhelluntaisrk.fi/

II

Uskontie 1

esa.niskala@gmail.com

IMATRA

PL 104, Kallenkatu 8

imatranhelluntaiseurakunta@gmail.com
https://imatranhelluntaiseurakunta.com

ISOKYRÖ

Karjalankatu 13

0400758017
isokyro.helluntai@gmail.com
https://www.isonkyronhelluntaiseurakunta.fi

IVALO

PL 56, (Metsätie 2)

pastori@ivalonhelluntaisrk.fi
https://ivalonhelluntaisrk.fi

JALASJÄRVI

Torikuja 9

jalasjarvenhelluntaiseurakunta@anvianet.fi
https://jalasjarvenhelluntaiseurakunta.fi

Näytetään 1 - 25 seurakuntaa 104:stä seurakunnasta