7. Kaste
Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.
Uskomme, että Jeesuksen asettama kaste liittyy oleellisesti Uuden testamentin pelastus- ja seurakuntaoppiin. Kaste on toimitettava uskoa tunnustavalle henkilölle Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.[1] Uuden testamentin esimerkkien valossa kristillistä kastetta edeltää evankeliumin julistus, uskon syntyminen ja sitä seuraava mielenmuutos.[2] Tämän vuoksi näemme, että raamatullinen kaste otetaan uskon ehdon toteuduttua eli kaste seuraa ihmiselle lahjoitettua uskoa.
Usko syntyy ihmisessä Jumalan sanan välityksellä, samoin muutkin uskonelämän alkuun liittyvät pelastuksen lahjat kuten vanhurskauttaminen ja Pyhän Hengen osallisuus. Ne vastaanotetaan ”uskossa kuulemisen” kautta.[3] Kaste ei välitä pelastuksen lahjoja vaan vahvistaa niiden merkityksen. Näin kaste itsessään ei pelasta vaan toimii syntyneen uskon tunnustuksena. Kasteen henkilökohtaisesta tunnustusluonteesta kertovat myös Uuden testamentin ilmaisut ”ottaa kaste” ja ”antaa kastaa itsensä”.[4]
Uskon kautta syntynyt Kristus-yhteys ja kaste liittyvät olennaisesti toisiinsa. Kaste julistaa uskoa ja osallisuutta Kristuksen kuolemaan vanhan elämän hautaamisena ja askeleena uuteen elämään. Kasteessa ”kuolema” ja ”ylösnousemus” Kristuksen kanssa ilmaisee sitä todellisuutta, jossa us-kova on vapautunut synnin orjuuttavasta hallintavallasta ja on osallinen Kristuksen ylösnousemuselämään.[5] Kaste tapahtuu vanhan ja uuden elämän rajapinnalla: Olemme kuolleet Kristuksen kanssa, jotta ”alkaisimme elää uutta elämää”. Tästä seuraa se, että eettisestä näkökulmasta kaste liittyy läheisesti kristityn jokapäiväiseen elämään ja vaellukseen.[6]
Kaste ilmentää uskovalle ruumiin antamista vanhurskauden aseeksi Jumalalle ja uuteen elämään astumista. Pietari opettaa, että kaste on myös suostumista elämään hyvän omantunnon liitossa Jumalan kanssa.[7] Kaste merkitsee syntisen elämäntavan taakse jättämistä, osallistumista kristilliseen kilvoitukseen[8] ja palveluun.[9]
Kaste tapahtuu veteen upottamalla, joka eroaa vedellä valelusta ja vedellä pirskottamisesta. Myös Uuden testamentin sana ”kastaa” (kreik. baptidzõ) merkitsee upottamista. Samoin Uuden testamentin kuvaukset tukevat upottamalla kastamista: Jeesus kastettiin Jordanissa, jossa oli ”paljon vettä” ja hän nousi ”ylös vedestä”.[10] Samoin alkuseurakunnan kastettavat ”astuivat veteen” ja tulivat ”ylös vedestä”. Upottaminen vastaa parhaiten kasteen olemusta ja kielikuvaa ”haudattu Kristuksen kanssa”.[11]
Yksilön uskonelämään liittyvän merkityksen lisäksi kasteella on myös vahva yhteisöllinen ulottuvuus: siinä vahvistetaan osallisuus Kristuksen ruumiiseen, kuuluminen Jumalan kansaan.[12] Kastetut uskovat liitetään paikalliseen uskovien yhteyteen eli seurakuntaan.[13]
[1] Matt. 28:16–20. Erotuksena Johanneksen kasteesta Uudessa testamentissa puhutaan myös kastamisesta Herran Jeesuksen nimeen Ap.t. 19:3–5.
[2] Tästä prosessista käytetään myös nimityksiä parannuksen teko ja kääntymys, kreik. metanoia. Sana tarkoittaa yleensä kääntymistä jotakin kohden; tässä yhteydessä kääntymistä Jumalan puoleen. Ap.t. 2:37–41; 8:12–13, 35–38; 9:1–18; 10:44–48; 16:13–15, 30–34; 18:8; 19:1–5
[3] Ap.t. 15:7; Room. 10:5–17; Gal. 3:1–5.
[4] Ap.t. 2:38; 8:12; 19:5.
[5] Tämä ei merkitse uskovan synnittömyyttä vaan hänen asemassaan tapahtuvaa muutosta.
[6] Room. 6:11, 1–5; Kol. 2:12–23; Gal. 3:26–29.
[7] 1. Piet. 3:21 (KR 1938).
[8] Room. 6:1–11.
[9] Kor. 1:16; 16:15.
[10] Matt. 3:6, 16; Joh. 3:23; Ap.t. 8:38–39 (kreik. katabainõ = laskeutua alas, anabainõ = nousta ylös).
[11] Room. 6:1–4; Kol. 2:12.
[12] Kor. 10:1-4; Gal. 3:28.
[13] Ap.t. 2:37–41.