Jumalan oma esimerkki nivoo rakkauden ja antamisen kokonaisuudeksi, jota on mahdotonta purkaa osiin. Raamatun pienoisevankeliumiksi kutsuttu jae alkaa sanoin ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa”. Rakkaus johti antamiseen...
Raamattu puhuu monista ihmisistä, joiden elämään Jumala sai ilmestyä ja joiden elämän suunta muuttui. Mooses oli yksi heistä. Arjen askareiden keskellä hänet pysäytettiin, ikään kuin nollattiin ja suuntaa vaihdettiin. Palavan pensaan puhe on yhä ajankohtainen. Vaikka...
Joulun sanoma ei kehota ihmistä vain piristymään ja kokoamaan itsensä kyetäkseen tekemään maailmasta paremman paikan. Raamattu ei myöskään ohjaa välinpitämättömyyteen ihmiskunnan pimeyttä kohtaan. Se ohjaa vastustamaan sitä, mutta ei koskaan vahvista illuusiota, jonka...
Helluntailiikkeen Valloittava seurakunta -strategiaan on valittu viisi arvoa, joiden tulisi ohjata päätöksiämme ja toimintaamme: armollisuus, avoimuus, rohkeus, turvallisuus ja yhteys. Elämme juuri tällä hetkellä maailmassa, jossa uutisia sodista ja katastrofeista...
On sääli ja suuri menetys, jos upeat kristilliset teokset jäävät vain pienen vähemmistön luettaviksi tai kuunneltaviksi, Veera Hug kirjoittaa. 6.11.2023 | Löytyisikö osastoltanne eri uskonnoista kertovaa lastenkirjaa? tiedusteli suomalainen buddhalaisäiti, joka halusi...
Antturi sanoittaa pääkirjoituksessa Jeesuksen kylväjävertausta. (Veera Haapalahti) 31.10.2023 | Jeesus kertoi kylväjävertauksen, ja se on tallennettu Markuksen evankeliumin neljänteen lukuun. Jeesus itse selitti vertauksen opetuslapsilleen. Silti sen ymmärtäminen...