Eero Ketola kertoo olleensa tavallinen maalaispoika, jonka kotona Perniössä ei kristillisistä asioista puhuttu. 

– Kävin rippikoulun, jonka koin hyvänä asiana, mutta se ei kuitenkaan lähentänyt minua Jumalaan.  

Naapurin pojan isän innostamana Eero kiinnostui linnuista ja alkoi rakentaa linnunpönttöjä. Pikkuhiljaa Eero alkoi tunnistaa lintuja ulkonäön ja laulun perusteella.  

– Aloitin myös lintujen valokuvaamisen ja kirjoittamisen eri lehtiin. Aluksi kirjoitusten aiheena oli luonto, myöhemmin painopiste siirtyi kristillisiin uutisiin. Eri lehdissä on julkaistu yli 4 000 kirjoitustani, Eero kertoo. 

Luonnon arvostaminen syveni Eeron tultua uskoon vuonna 1974. Hän toimi tuolloin puuseppänä salolaisessa Virtasen verstaassa, jossa sata puuseppää valmisti Saloran puisia televisiolaatikoita. Vieressä ollut puuseppä luki tauolla pientä kirjaa. Kun Eero kysyi kirjasta, työkaveri kertoi sen olevan Uusi testamentti. Hän myös kertoi tulleensa edellisenä lauantaina uskoon ja että Jeesus asui nyt hänen sydämessään. 

– Hänen kehotuksestaan etsin rippikoulusta saamani 

Uuden testamentin. Luin kiinnostuneena Johanneksen evankeliumia ja nukahdin väsyneenä. Seuraavana päivänä menin töihin kovaa vauhtia, Eero muistelee. 

Puusepänverstas oli työpaikkana meluisa ja pölyinen.  

– Yhtäkkiä ajattelin, että minä uskon siihen, mitä luin. Avasin tauolla verstaan takaosassa olleet kaksoisovet. Sieltä aukesi näkymä kauniiseen luontoon, ja ymmärsin sen olevan Jumalan luoma. Muistan, että kuulin punarinnan laulavan. 

Eero huomasi suuren muutoksen sisimmässään ja alkoi puhua avoimesti uskostaan. Helluntaiseurakunnan teetuvalla hän tutustui seurakuntalaisiin ja tapasi myös tulevan puolisonsa Tellervon. 

– Otin vapaata työstä ja lähdin Katinalan raamattukoulun kurssille syksyllä 1975. Marraskuussa avioiduimme Tellervon kanssa. Ajattelin, etten koskaan voi mennä työntekijäksi seurakuntaan, koska en osaa laulaa ja soittaa. Olen kuitenkin aina saanut tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka soittavat ja laulavat. 

Vuonna 1977 Eero aloitti Salon Helluntaiseurakunnan evankelistana. 

– Vajaan kahden vuoden kuluttua minut palkattiin Mikko Hurstin kanssa nuorisotyöhön. Vierailimme lähes kaikissa Salon ympäristökuntien kouluissa Somerolle saakka. 

Viiden nuorisotyövuoden jälkeen Eero siirtyi saarnaajaksi Karkkilan helluntaiseurakuntaan. 

– Karkkilaan lähtemiseen ei liittynyt mitään ilmestystä, mutta se oli meille Jumalan johdatus. Seurakuntalaiset ottivat meidät vastaan lämpimästi. Karkkilassa oli herätystä, ja ihmisiä tuli runsaasti uskoon. 

Vuonna 1986 Eero kutsuttiin saarnaajaksi Lappajärvelle. Siellä oli paljon lapsiperheitä, ja kesäleireille osallistui runsaasti lapsia.  

Eero kertoo ajatuksen lähetystyöhön lähtemisestä tulleen mieleensä jo aiemmin, mutta kutsu oli ollut nukkuvassa tilassa. 

– Motivaationi lähetystyöhön oli voimakas. Lähdin opiskelemaan englantia ja suomen kielioppia Larsmon lähetyskotiin. Viikot opiskelin ja viikonloppuisin tein töitä seurakunnassa.  

Kielen opiskeleminen jatkui Englannissa, jonne Ketolat lähtivät vuonna 1990 koko perheen voimin. Kauhavan seurakunta oli kuullut asiasta ja kysyi heitä lähetystyöntekijöikseen.  

– Ollessani Kauhavalla vuoden saarnaajana pyrimme lähetystyöhön Sri Lankaan, mutta emme saaneet työviisumeita. Papua-Uuteen-Guineaan lähdimme 1992. Lähetystyötämme tukivat myös Ilmajoki, Jalasjärvi ja Kortesjärvi. 

Eero toimi Bulolon raamattukoulun opettajana ja alue-evankelistana. Tellervo opetti aikuisia lukemaan ja kirjoittamaan ja piti lapsille pyhäkoulua. Perheen pojat Vesa, Miika ja Jere opiskelivat Ukarumpassa, yhdessä maailman suurimmista kansainvälisistä kouluista.  

Eero muistelee lämmöllä maaseudun kylissä tropiikin pimeässä yössä pidettyjä ulkoilmakokouksia. Banaaninlehtien päällä istuneet ihmiset kuuntelivat väsymättä. 

– Lähetystyön edistyminen vaatii rukousta ja Raamatun tutkimista. Pidin saarnoja englanniksi ja myöhemmin tok-pisinin kielellä. Oli hienoa nähdä, miten ihmiset kuuntelivat ja heitä tuli uskoon. 

Siirtyminen Papua-Uuden-Guinean sademetsistä Albanian betoniviidakkoon vuonna 1996 merkitsi sopeutumista täysin erilaiseen ympäristöön. 

– Ovi aukesi historialliseen aikaan, sillä yhteiskunta oli suuressa muutoksessa. Asuimme Fierin kaupungin teollisuuskorttelissa, jonka ympäristö näytti avokaatopaikalta. Siellä normittoman yhteiskunnan keskellä elävillä ihmisillä oli suuri tarve kuulla evankeliumia.  

Maassa oli levotonta ja ammuskeluja. Pyramidirahastojen kaaduttua alkoi anarkia, joka rauhoittui vasta rauhanturvaajien saapuessa maahan. Seurakunta oli vasta muodostumassa, mukana oli noin sata nuorta.  

– Meihin suhtauduttiin ystävällisesti, ja varsinkin lasten ja nuorten kiinnostus oli suurta. Oltuamme Albaniassa neljä vuotta muutimme Pohjois-Makedoniaan, Albanian itänaapuriin. Viihdyimme erityisen hyvin Kreikan, Pohjois-Makedonian ja Albanian karun rajaseudun vuoristokylissä. Sinne ei menty jakamaan Uusia testamentteja kravatti kaulassa. Kotiin tultuamme toimme mukanamme aasien tuoksun. 

Monien vaiheiden jälkeen Ketolat muuttivat Saloon vuonna 2006 ja Eero aloitti työt helluntaiseurakunnan pastorina. 

– Ovi seurakuntaan oli tuttu, ja tuntemistamme lapsista ja nuorista oli kasvanut aikuisia. Pastorin työ on seurakunnan elämän hoitamista, puheita, vanhusten ja sairaiden luona vierailuja. Se on elämän kiertokulkua, arkea ja juhlaa. 

Seurakunnan toimitilojen mittava remontti ja laajennus valmistuivat vuonna 2012. Innostus monikulttuurisuustyöhön heräsi kuin uudelleen syksyllä 2015, jolloin Saloon saapui runsaasti turvapaikanhakijoita.  

– Saimme yhteyden lähinnä Lähi-idän alueelta tulleisiin ihmisiin, ja heitä liittyi paljon seurakuntaan. Lähetystyö tuli suoraan seurakunnan ovesta sisään.  

Seurakuntalaisilla on 15 eri äidinkieltä, ja toimintaa on farsin, venäjän ja englannin kielillä. Viime vuoden maaliskuussa saapui jälleen pakolaisia, tällä kertaa Ukrainasta.  

– Kaikki nämä hienot ja rakastettavat ihmiset ovat tuoneet uutta ilmettä ja monikulttuurisuutta mukanaan. 

Ovi uuteen elämänvaiheeseen on aukeamassa, kun Eero siirtyy viettämään eläkepäiviään. Hän myöntää suuren muutoksen vaatineen työstämistä. Pohtiessaan elämäntyötään Eero on kiitollinen ja luovuttaa hyvällä mielellä paikkansa Tommi Suonpäälle tammikuun alkupuolella. 

– Paavali on lempihahmoni Raamatussa. Hän osasi lähestyä ihmisiä, ja hänellä oli aina mukana ystäviä. Oma työni on onnistunut, koska olen saanut tehdä sitä yhdessä hyvien ystävien kanssa.

Maritta Määttänen / Julkaistu 5.1.2023 RV-lehdessä nro 1/2023, kuva Maritta Määttänen