23.10.2023 | Monille meistä on selvää, että pelastuksen myötä syntimme annetaan anteeksi ja saamme iankaikkisen elämän osallisuuden. Kuitenkin lunastuksen prosessiin liittyy paljon muutakin: saamme myös voiman syntiä vastaan ja uudistuneen mielen. Uskoon tuleminen on vain yksi askel. Pyhä Henki johdattaa jokaista uudestisyntynyttä uskovaa muuttumaan Jeesuksen kaltaiseksi. Tuo muutos on paljon syvempää kuin vain ulkoisen tapojemme muuttuminen.
Saattaa olla, ettemme aina aivan ymmärrä, kuinka syvällisesti mielen täyttävät ajatukset vaikuttavat elämäämme. Apostoli Paavali osoittaa kirjoituksissaan useaan otteeseen, kuinka mielen uudistuminen on avain muuttuneeseen elämään. Meidän tulisikin kiinnittää suurta huomiota tähän aiheeseen, jos tavoittelemme Jeesuksen kaltaisuutta ja elämää, joka toisi lisääntyvässä määrin kunniaa hänelle.
Ajatuksemme synnyttävät niitä tekoja, jotka ilmaisevat sen, mikä on jo täyttänyt mielemme.
Se, mitä ajattelemme, ei paljasta vain tämänhetkistä itseämme vaan ennakoi myös sitä, millaisia tulemme olemaan. Pääasiallisesti tekomme eivät ole spontaaneja, vaikka joskus niin väitämmekin sanoessamme: ”Tein sen ajattelematta.” Jokainen teko on ajatuksen hedelmä. Tämän periaatteen Jeesus opetti puhuessaan vuorisaarnassaan ajatuksen ja teon välisestä suhteesta. Ajatuksemme synnyttävät niitä tekoja, jotka ilmaisevat sen, mikä on jo täyttänyt mielemme.
Onkin hyvä säännöllisesti arvioida, ovatko ajatuksemme, asenteemme ja käyttäytymisemme linjassa Jeesuksen luonteen ja Raamatun opetusten kanssa, sekä panna merkille, mikä sitoo huomiomme. Ei ole hyväksi ylikuormittaa mieltä asioilla, jotka eivät heijasta Jumalan arvoja. Jumalasta vieraantunut ympäristömme pyrkii muokkaamaan myös meitä aikamme vallitsevaan kulttuuriin. Yksi sen keskeisistä välineistä on lukuisten viestien tarjoaminen. Säännöllinen altistuminen tällaiselle materiaalille voi helposti tuottaa ahdistusta, tyytymättömyyttä ja kiittämättömyyttä.
Paavali kehottaa meitä muuttumaan mielemme uudistuksen kautta. Uudistunut ja puhdas mieli ei toimi tyhjiössä. Täytämme mielemme Jumalan totuudella, ruokimme sitä ajatuksilla, jotka johtavat meitä Jeesuksen kaltaisuuteen ja lähemmäksi hänen mielenlaatuaan. Silloin me muutumme, asenteemme ja tekomme muuttuvat. Mielemme pääsee puhdistumaan ja uudistumaan Jumalan Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta. Ehkäpä juuri siksi Paavali kehottaa meitä ajattelemaan sitä, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa ja oikeaa, mikä puhdasta, rakastettavaa, mikä hyvää ja kiitettävää.
Kauko Uusila
Kirjoittaja on Oulun helluntaiseurakunnan johtava pastori ja Helluntaikirkon johtaja.
Julkaistu RV-lehden 43 pääkirjoituksena 27.10.2023