24.10.2023 | Syyspäivillä oli esillä alueellisen yhteistyön tarve ja mahdollisuudet. Keskusteluun tuotiin erilaisia näkökulmia, myös varauksellisia. Yhdessä kommentissa arveltiin yhteyden syntyvän, jos on syntyäkseen. Keinotekoisesti sitä ei voisi tehdä, muuten olisi kyseessä teennäinen tai teeskennelty yhteys.
Tätä näkökulmaa jäin pohtimaan. Paavali toteaa kirjeessään efesolaisille (Ef. 4:3): ”Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys.” Pyrkiminen on tässä kohtaa alkukielessä vahva ilmaisu: tehkää kaikki, minkä voitte. Olemmeko me tehneet parhaamme yhteyden luomiseksi ja säilyttämiseksi? Mitä konkreettisia toimia yhteyden eteen voidaan tehdä?
Ensimmäinen yhteyden edellytys on tunteminen.Ensimmäinen yhteyden edellytys on tunteminen. Et voi saada sydämen yhteyttä ihmiseen, jota et tunne. Tunteminen puolestaan vaatii tilan ja ajan. On luotava mahdollisuuksia kohdata kiireettömästi. Seurakuntarakenteissamme tämä on haasteellista. Kalenterit täyttyvät asiakokouksista ja kiireellisistä hoidettavista asioista. Onko meillä riittävästi aitoja kohtaamismahdollisuuksia kahvikupin tai muun mukavan yhdessäolon merkeissä?
Maailmanlaajuisia lähetysverkostoja rakentamassa oleva Eldon Porter käyttää kuvaa tanssilattiasta. Meidän on valmisteltava tila, jossa potentiaaliset kumppanit voivat kohdata ja jossa heidän sydäntensä yhteys voi syntyä. Valokiilaan nostetaan ne parit, joiden kesken syntynyt yhteys ja luottamus on muitakin innostavaa. Totta kuitenkin on, ettei kaikista toisiinsa tutustuvista tule sydänystäviä, ja siinä mielessä yhteyttä ei voi väkisin synnyttää.
Ihmiset ovat erilaisia, ja toisilla yhteyden agenda on vahvempana. Heidät on luotu etsimään ja vahvistamaan yhteyksiä. Kristuksen ruumiissa heillä on nivelten ja jänteiden rooli. He edustavat koossa pitävää voimaa. Pelkkä osien koossa pitäminen ei kuitenkaan luo elämää. Tarvitaan myös liikkeellepanevaa voimaa, eli kehossa lihaksia.
Kumpi mahtaa kehon toiminnan kannalta olla tärkeämpi, luusto vai lihakset? Tämäkin kysymys on luonteeltaan järjetön. Kumpikaan ei ole mitään ilman toista. Meidän on syytä tunnistaa ja tunnustaa erilaiset kykymme ja roolimme ja tukea toisiamme niissä. Meillä ei ole varaa ”en tarvitse sinua” -asenteeseen.
Seurakuntamme ovat jakautuneet yhteistyöalueisiin, perinteisemmällä nimellä veljespiireihin. Syyspäiviä varten tehdyn kyselyn perusteella alueiden yhteistyön taso sai kouluarvosanan 7,5. Onneksi useimmat alueet kokivat yhteyden olevan rakentumassa parempaan suuntaan.
Monet pienet seurakunnat ovat lähivuosina tilanteessa, jossa niitä uhkaa ovien kiinni laittaminen. Jossakin kommentissa arveltiin, että yhteistyöhön pyrkiminen tässä vaiheessa vie viimeisetkin voimavarat.
Voisiko kuitenkin käydä niin kuin hiipuvan nuotion kohdalla? Sammuvat puut yhteen tuotuna syttyvätkin uuteen kirkkaaseen liekkiin. Uinuvat, niin pienissä kuin suuremmissakin seurakunnissa piilossa olevat resurssit voidaan löytää ja ottaa käyttöön. Tehdään siksi kaikkemme yhteyden eteen – se on mahdollista.
Juha Lehto
Suomen Helluntaikirkon monikulttuurisuusasiantuntija
Julkaistu RV-lehden nro 43 Näkökulma-kirjoituksena 27.10.2023 (verkkolehdessä 24.10.2023)