Suomen Helluntaikirkon kuurojen työ viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi huipentuu IK-opistolla 5.10.2024 järjestettävään juhlaan, jota ennen 50-vuotista taivalta juhlistetaan myös Juhannuskonferenssissa.

– Perjantaina 21.6.2024 esittelemme konferenssissa ensin aamupäivällä kuurojen työn historiaa, ja illalla klo 19 meillä on puheenvuoro juhlateltassa. Tuolloin lavalla esiintyy myös viittomakielinen kuoro, kertoo Helluntaikirkon kuurojen työn johtaja ja diakoni Marika Jouhki.

Suomen helluntailiikkeessä tapahtuvaa kuurojen työtä ohjataan Helluntaikirkosta käsin. On viittomakielelle tulkattuja verkkojumalanpalveluksia, tapahtumia, leirejä, raamattupiirejä, koulutusta sekä kansainvälistä yhteistyötä, kuten parhaillaan käynnissä oleva projekti Uuden testamentin kääntämiseksi suomalaiselle viittomakielelle.

Kuurojen työ on kiinteä osa myös esimerkiksi luterilaisen kirkon toimintaa. Ei kuitenkaan ole kovinkaan kauan ajasta, jolloin vallalla oli ajatus, etteivät kuurot voisi pelastua.

– Tämän väitteen uskotaan pohjautuvan Roomalaiskirjeen luvun 10 jakeeseen 17: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana”, Jouhki selittää.

– Mutta kiitos Jumalalle, kädet voivat kertoa ilosanoman!

Helluntailiikkeen kuurojen työn uranuurtajina pidetään Suomessa Taito Toikkasta ja Mauri Anttilaa. Anttila on itse kuuro, Toikkanen puolestaan oli kuuleva, jonka molemmat vanhemmat olivat kuuroja, minkä vuoksi hänen toinen äidinkielensä oli viittomakieli.

– Tapasin Taiton ensimmäisen kerran ollessani kuuron ystäväni kanssa eräässä tilaisuudessa Helsingin Saalemissa, Anttila muistelee.

– Koska toinen ystäväni, joka yleensä toimi tulkkinani, ei ollut paikalla, emme pystyneet seuraamaan tilaisuutta ja aloimme viittoa keskenämme. Taito huomasi tämän ja tuli luoksemme juttelemaan. Hänen oli hyvin vaikea käsittää, että kuuro pystyisi ymmärtämään evankeliumin ja tulemaan uskoon.

Tästä alkoi vähitellen ystävyys ja yhteistyö.

– Koska Taito oli hyvä viittomaan, pyysin häntä tulkkaamaan todistuspuheenvuoroni kastetilaisuudessani.

Toikkasta kiehtoi ajatus siitä, että kuurokin voi ottaa vastaan evankeliumin. Niinpä hän ehdotti Anttilalle yhteistyötä, ja kesän ajan miehet kiersivät yhdessä pitkin Suomea yksittäisten kuurojen luona.

– Taito ei tuntenut kuuroja, mutta minä taas tiesin, missä he asuivat, ja vein häntä autollani heidän luokseen, Anttila muistelee.

Kuten muuallakin maailmassa myös Suomessa kuurojen tiedetään tulleen uskoon kautta aikojen ja vieneen ilosanomaa eteenpäin. Muut tahot olivat tehneet työtä jo aiemmin, mutta helluntailiikkeessä kuurojen työn voidaan sanoa käynnistyneen varsinaisesti silloin, kun Toikkanen siunattiin Helsingin Saalemin kokoaikaiseksi kuurojen evankelistaksi vuonna 1974. Sitä kuitenkin edelsivät hänen elämässään useammat vaiheet kutsun saamisesta lopulliseen antautumiseen Jumalan käyttöön.

– Taito saapui Saalemiin keppiin tukeutuen kovissa selkäkivuissa, ja kun hänen selkänsä rukouksen myötä parani, hän antoi elämänsä täysin Jumalan käyttöön.

Alkuaikoina Toikkanen ja Anttila kiersivät yhdessä evankelioimassa viikonloppuisin, ja arkisin Toikkanen kiersi seurakunnissa kertomassa työstä ja hankkimassa kannatusta. Vuonna 1988 myös Anttila siunattiin kuurojen evankelistaksi.

– Teimme työtä yhdessä lähes 20 vuotta. Kuuroja tuli uskoon ja liittyi kasteen kautta seurakuntaan. Myös monet kuulevat kiinnostuivat kuurojen työstä ja halusivat oppia viittomakieltä, jotta voisivat tulkata kokouksissa. Teimme käsi kädessä työtä Herralle, Anttila muistelee.

Kotimaan lisäksi ilosanomaa vietiin myös muun muassa Neuvostoliiton kuurojen keskuuteen.

Niin Anttila kuin Jouhki ovat sitä mieltä, että kuurojen työ on muuttunut noista ajoista, vaikka joitain elementtejä onkin pysynyt samoina.

– 1990-luvun puolella kuurojen työssä vastuuta siirrettiin enemmän kuuroille itselleen. Se merkitsi muutosta myös kuurojen työssä aktiivisesti toimiville kuuleville, Jouhki kertoo.

Anttila kokee kuurojen ja kuulevien yhteistyön vähentyneen huomattavasti. Syy siihen on ilmeinen.

– Kun tulkkauspalvelusta tehtiin ammattimaista, vapaaehtoiset tulkit alkoivat vähitellen vetäytyä syrjään. Aluksi ammattitulkit tulivat seurakunnista ja olivat uskovia, mutta nykyään ei aina ole näin. Mielestäni tämä on johtanut siihen, että luonnollinen yhteys, jonka vapaaehtoisena toimivat tulkit muodostivat kuurojen ja kuulevien välille seurakuntayhteisössä, on kadonnut.

– Hengellisten tilaisuuksien tulkkauksen onnistumisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että tulkki osaa hengellisen sanaston ja ymmärtää Raamatun tekstin kokonaisuutena. Siksi esimerkiksi Juhannuskonferenssissa toimivat tulkit ovat aina uskovia, ja muutoinkin tilaisuuksiin pyritään saamaan uskovia tulkkeja, Jouhki huomauttaa.

Kuurot tekevät siis nykyään pääasiassa itse kuurojen työtä omana yhteisönään, pääasiassa vapaaehtoisten viittomakielisten voimin, mutta sekä Jouhki että Anttila toivovat, että tilanne muuttuisi tulevaisuudessa.

– Tilanne huolestuttaa minua jo siksi, että kuurojen porukka on mielestäni liian pieni hoitamaan kaikkia asioita itse, Anttila mainitsee.

Jouhki kertoo vielä toivovansa, että kuurojen työ huomioitaisiin paremmin paikallisseurakunnissa.

– Me kuurot ja kuulevat voisimme palvella yhdessä toisiamme, olemmehan me yhtä Jeesuksen ruumiissa.

Kuinka kommunikoida kuuron kanssa

Marika Jouhki listasi neuvoja, jotka helpottavat kuurojen ja kuulevien kanssakäymistä:

• Voit kiinnittää kuuron huomion esimerkiksi heilauttamalla kättäsi tai koskettamalla häntä kevyesti olkapäähän.
• Puhuessasi katso, että hän näkee kasvosi, ja ole sopivan etäisyyden päässä, ei liian lähellä eikä liian kaukana.
• Käytä eleitä ja ilmeitä.
• Kirjoita.
• Käytä tulkkia apunasi, jos se on mahdollista.

Kirjoittaja Milla Löfman | julkaistu RV-lehdessä 14.4.2024 | valokuva Marika Jouhkin arkistosta