Koulupastorina vierailen pääasiassa kouluissa. Olen miettinyt, kuinka oppilaita tavoittaisi paremmin koulujen ulkopuolella. Hiihtolomalla kuulin jälleen parin nuoren päättäneen elämänsä oman käden kautta. Tyttö, joka oli juuri täyttänyt 14 vuotta, hirttäytyi kauppakeskuksen sisäportaisiin klo 17. Tapaus on koskettanut satoja nuoria. Myös aikuiset ovat pysähtyneet miettimään, että mikä ihme maassamme on vialla.

Sydämelleni tuli ajatus mennä tapaamaan kauppiasta. Käynnistyi tapahtumaketju, jonka tuloksena sain luvan kohdata nuoria kahdessa eri kauppakeskuksessa Lahdessa. Tämän työmuodon olen aloittanut huhtikuun puolivälissä. Tiistaina 23.4.2024 olin ensimmäistä kertaa Triossa, josta kauppakeskuksen johtaja tarjosi paraatipaikkaa.

Tiistain tapaamisia

Ensimmäisenä iltana 2,5 tunnin aikana kohtaan kymmeniä nuoria viiden eri paikkakunnan kouluilta. Suurin osa tunnistaa ja muistaa minut kouluvierailuilta vuoden ajalta. Kyselen kiusaamisesta ja siitä, ovatko kotiasiat kunnossa.

Eräs tyttö kertoo, että eräs poika oli kehottanut häntä tappamaan itsensä. Oli tuonut köydenkin valmiiksi tytön kotipihalle asti. Rohkaisen parhaani mukaan ja kerron Jumalan rakkaudesta. Tytön mukaan hänen olotilansa parani keskustelun jälkeen.

Rohkaisen parhaani mukaan ja kerron Jumalan rakkaudesta.

Eräs äiti kertoo kovettavansa tytärtään kohtaamaan maailman kovuuden. Lupaa keskustelumme aikana, että tyttö saisi vuoden päästä katsoa Tiktok-videon, jossa nuorukainen ampuu itseään pistoolilla päähän. Hieman alistuneen ja surumielisen näköisenä tyttö nyökyttää päätään äidilleen. Ehdotan mielipiteenäni, että kannattaako ihan kaikkea välttämättä katsoa. ”Maailma on kova paikka, ja tytön on hyvä olla kaikesta perillä”, toteaa äiti. ”Elämässä ei pääse helpolla”, hän jatkaa. Kovan ja kuluttavan elämän jättämät jäljet näkyvät äidin kasvoissa ja silmissä. Kaksistaan asuvat äiti ja tytär jatkavat matkaansa kadoten näkyvistä ihmisvilinään. Annoin heille kotiin viemisiksi positiivisempaa luettavaa. – Kaikki ihmiset ovat rikkinäisiä. Toiset yrittävät kestää asioita kovettaen itsensä.

Voisitko rukoilla tytön puolesta?

Näen käytävän toisella puolella kalpean, surullisen näköisen tytön pipo syvällä päässään. Hän istuu pitkään katse maassa. Rohkaistun kävelemään hänen luokseen ja tarjoan lakun. Tyttö ottaa ja kiittää. Samassa kaksi nuorta miestä saapuu ja hekin pyytävät lakritsaa. He lähtevät kolmistaan pois. Hetken päästä he tulevat takaisin ja kysyvät, voisinko rukoilla tytön puolesta; kova ahdistus ja pelko päällä. Tyttö kertoo uskovansa Jeesukseen, mutta on varmasti vakavasti sairas eikä uskalla mennä lääkäriin. Ihmisiä kulkee runsaasti käytävällä ohitsemme, ja me rukoilemme. Tyttö painaa kasvonsa pöytään kiinni ja tunnen Jeesuksen voimakkaan läsnäolon. Ohikulkevat ihmiset vilkuilevat suuntaamme ihmetellen, että mitä oikein tapahtuu. Rukous on tytölle aina ainoa hetki, jolloin ahdistus hetkeksi helpottaa. Hän lähtee, ettei myöhästy laitoksesta, johon hänet on sijoitettu.

Rukous on tytölle aina ainoa hetki, jolloin ahdistus hetkeksi helpottaa.

Ventovieras perhe kahden lapsensa kanssa tulee, ja kyselen, onko koulussa kaikki hyvin. He kertovat vanhemman poikansa tulleen juuri uskoon ja kysyvät, mistä saisi hankittua Raamatun. Kyseinen poika ei ollut tuolla kauppareissulla mukana. Harmi, ettei minulla ole antaa Raamattua repustani, mutta annan Taivaallinen tyrmäys -kirjani tuliaisiksi lukuisien hyvien neuvojen lisäksi.

Juttelen monien eläkeläisten, vartijoiden, tarjoilijoiden, kauppiaiden ja muiden ihmisten kanssa.

Mistä saisi hankittua Raamatun?

Eräs päivällä koulussa tapaamani kouluavustaja tervehtii iloisesti ja pysähtyy liki puoleksi tunniksi keskustelemaan. Yritän vastailla hänen kysymyksiinsä, joita tuleekin runsaasti. Hän kaipaa tukea, kuinka voisi parhaiten käsitellä koulussa oppilailta kuulemiaan asioita. Empatia – siitäkin puhumme pitkään. Iloisesti vilkuttaen lopuksi toteamme, että perjantaina ehkä törmäämme jälleen samalla koululla.

Myöhemmin illalla kauppojen jo sulkiessa oviaan istun penkillä ja katselen ihmisiä. Kyyneleet pyrkivät silmiin, ja vähän jo väsyttääkin. Pyyhin kyyneleet ja taitan Koulupastori paikalla -kyltin reppuun. Lepo on nyt tarpeen. Hommia piisaa huomiseksikin. Karkkeja on hommattava lisää.

Tätä täytyy jatkaa.

Teemu Kaski,
Päijät-Hämeen koulupastori