Syyspäivät 5.–7.10.2023 helluntaiseurakuntien vastuuhenkilöille Turussa

Vuosittaiset Syyspäivät on tarkoitettu seurakuntien pastoreille, vanhimmille, diakoneille, evankelistoille, lähetystyöntekijöille ja seurakunnan muille avainhenkilöille, esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyön johtajille sekä HYRY-yhteisöjen edustajille. Myös näiden henkilöiden puolisot ovat lämpimästi tervetulleita Turun Messukeskuksessa pidettäville päiville 5.–7.10.2023.

Pidetään huolta

Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa:

”Lähettäjäni tahto on, etten kadota yhtäkään niistä, jotka hän on minulle antanut”.

Tätä tahtoa Jeesus toteutti pitämällä huolta ihmisistä, jotka Jumala hänen huostaansa uskoi. Samalla Jeesus huolehti tehtävistä, joita Jumala halusi hänen tekevän ja sisällöistä, joita Jumala halusi hänen edistävän.

Jeesuksen antaman esimerkin pohjalta Syyspäivien otsikoksi on valittu Pidetään huolta. Pidetään huolta -näkökulma värittää teemoja, joita nostamme Valloittava seurakunta -strategiasta Syyspäivien polttopisteeseen.

Nyt on aika ilmoittautua! – Osallistumishintoihin korotus 12.9. alkaen

Sitovat ilmoittautumiset hoidetaan seurakuntien tai Hyry-yhteisöjen kautta. Mahdollisuus on myös hankkia seurakunnalle katseluoikeus etäyhteydellä, samoin ulkomailla olevalle lähetille.

Kaikki tapahtuman tiedot löytyvät Syyspäivien omilta nettisivuilta. Tutustukaa järjestelyihin ohjelmaan, majoitusmahdollisuuksiin ja muihin tietoihin sekä ilmoittakaa seurakuntanne osallistujat täällä:

Lisäluettavaa: Yhteyden rakennusaineita – Pekka Havupalon kirjoitus (23.6.2023, RV-pääkirjoitus)

SUHDEVERKOSTOT

Suhdeverkostot

Helluntaikirkko ylläpitää helluntaiherätyksen kotimaan kirkkosuhteita ja kansainvälisiä suhteita osallistumalla yhteistyöelimiin ja tapahtumiin. Helluntailiikkeen yhteisten rekisteröityjen yhteisöjen verkostossa (HYRY) puheenjohtajana toimii Helluntaikirkko.

KUSTANNUSPALVELUT

Laaja kirjo julkaisuja

Helluntaikirkolla on omia julkaisuja, jotka keskittyvät Helluntaikirkon kannalta keskeisiin kysymyksiin.

Lisäksi voit tutustua kumppanijärjestöjemme laajaan kustannusvalikoimaan.

JÄSENASIAT

Jäsenasioiden käsittely..

Täältä voit hoitaa rekisteriasioita sekä liittyä tai erota Helluntaikirkosta.

HALLINTO

Seurakuntien sisäiseen käyttöön tarkoitetut materiaalit.

Seurakuntien johtamisen ja hallinnoinnin materiaaleja sekä työvälineitä. Tärkeimpinä seurakunnan johdon oma infosivusto sekä Sähköpaimen jäsenrekisteriohjelma.

YHTEISTYÖALUEET

Helluntailiikkeen seurakunnat ovat järjestäytyneet yhteistyöalueisiin.

Seurakunnat ovat luoneet alueiden sisällä omia yhteistyörakenteita, toimintoja ja työryhmiä. Seurakuntien työntekijät kokoontuvat alueellisille työntekijäpäiville sekä järjestävät yhteisiä ja aihekohtaisia tapahtumia ja koulutuspäiviä.

TYÖRYHMÄT JA TOIMIKUNNAT

Toimikuntien ja työryhmien tarkoitus on valmistella lausuntoja Helluntaikirkon ja helluntaiherätyksen tarpeisiin.

Pysyvien toimikuntien ja työryhmien lisäksi Helluntaikirkolla on projektiluontoisia työryhmiä, jotka työskentelevät yksittäisten aiheiden parissa määräajan.

MIHIN USKOMME?

Suomen Helluntaikirkon tunnustus perustuu Jumalan pyhään sanaan, Raamattuun. Tunnustuksen keskeinen sisältö on lausuttu Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdissa ja apostolisessa uskontunnustuksessa.

Tästä osiosta löydät, mitkä ovat arvomme, visiomme ja missiomme, uskon pääkohdat, apostolisen uskontunnustuksen, teologisia ja opillisia kannanottoja sekä tietoa siitä, miten tulla uskoon.

KOULUTUKSET

Helluntaikirkon koulutus toteutuu yhteistyössä Iso Kirja -opiston kanssa. Iso Kirja -opisto on kristillinen kansanopisto, joka palvelee monipuolisesti koko helluntailiikettä.

Helluntaikirkon järjestämiä koulutuksia ovat työntekijöiden valtakirja- ja vihkikoulutukset sekä evankeliointiin, diakoniaan, koulutyöhön, seurakunnanistutukseen, vankilatyöhön sekä vapaaehtoistyöntekijöiden hyvinvointiin liittyviä koulutuksia.

TIETOJA HELLUNTAIKIRKOSTA

Suomen Helluntaikirkko on uskonnollinen yhdyskunta, joka muodostuu helluntailiikkeen seurakunnista. Helluntailiike painottaa henkilökohtaista kristillistä vakaumusta sekä karismaattisuutta eli Pyhän Hengen toimintaa. Yhdessä muiden karismaattisten seurakuntien kanssa se on protestanttisuuden valtauoma.

Tästä osiosta löydät taustatietoja liikkeestä sekä julkaisuja ja tiedotteita.

SUUNNITELMALLINEN DIAKONIATYÖ

Helluntaikirkko tukee seurakuntien diakoniatyötä kehittämisryhmänsä ja eri toimintamuotojensa kautta.

Kehittämisryhmä muodostuu diakoniatyön ammattilaisista sekä eri toimintamuotojen avainhenkilöistä. Diakoniatyön kokonaisuus muodostuu Helluntaikirkon, helluntaiseurakuntien, Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö ry:n sekä Elämä ja Valo ry:n toiminnoista.

LAPSET JA NUORET

Tuemme lasten ja nuorten osallisuutta sekä perheiden kasvatustehtävää

Helluntailiike panostaa monipuolisesti lapsi- ja nuorisotyöhön. Keskeisiä lapsityön toimijoita ovat Helluntaikirkko, Iso Kirja -opisto sekä Fida. Toimintaa kokoaa ja koordinoi lapsi- ja nuorisotyön NextGen-johtoryhmä.

LÄHETYSJÄRJESTÖJÄMME

Teemme lähetystyötä kumppanijärjestöjemme kautta. Tutustu lähetystyöhön lähetysjärjestöjen omilla sivuilla.

Kumppanijärjestöjämme ovat esimerkiksi Fida International ry, Avainmedia Lähetysjärjestö ry sekä Elämä ja Valo ry.

MIKSI JULISTAMME?

Haluamme sytyttää ja tukea seurakuntia ja yksilökristittyjä evankeliumin eteenpäin viemisessä.

Helluntaikirkon missiopalvelut tukevat seurakuntia kotimaan lähetystehtävässä omilla sekä kumppaniorganisaatioiden palveluilla.