Olemme saaneet uusia voimavaroja evankelioinnin, diakonian ja koulutyön tekemiseen ja tukemiseen. Palvelemme helluntaiseurakuntia aiempaa monipuolisemmin ja tehokkaammin. Tuemme myös eri kieliryhmiin kuuluvien tavoittamista sekä uusien seurakuntien perustamista.
Erityisen iloisia olemme syksyllä 2023 käynnistyneestä Hyvällä sydämellä -hankkeestamme, jonka avulla yli sadan helluntaiseurakunnan diakoniatyö on saanut piristysruiskeen. Seurakunnat ovat hankkeen avulla kohdanneet tähän mennessä yli 10 000 avuntarvitsijaa henkilökohtaisesti, ja hankkeeseen kuuluvia 40 euron maksukortteja on jaettu tähän mennessä 11 250. Heistä merkittävä osa on seurakuntiin kuulumattomia. Kohtaamisissa annettu apu on vaikuttanut yli 20 000 ihmisen elämään.
Koulutyömme tavoittaa koululaisia edelleen hyvin. Koulupastorit kohtasivat lukuvuonna 2023–2024 lähes 60 000 lasta ja nuorta sekä 5 000 opettajaa. Kouluilta tulee edelleen vierailupyyntöjä enemmän kuin ehdimme ja voimme toteuttaa. Syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana pystyimme lahjoitusvarojen ansiosta lisäämään kouluvierailuja sekä kouluttamaan vapaaehtoisia koulutyöhön. Syksyllä 2024 olemme taas riippuvaisia lahjoitusvaroista, jotta voimme edelleen kasvattaa koulutyöresurssejamme.
Meillä on useita ovia avoinna. Voimme tavoittaa yhä enemmän lapsia ja nuoria, voimme julistaa evankeliumia ulkomaalaisille, auttaa syrjäytyneitä ja vankilaan joutuneita. Meillä on mahdollisuus tukea uusien seurakuntien perustamista sekä tukea kuihtuvia seurakuntia. Vuodelle 2025 valmistelemme mittavaa koko maan kattavaa evankelioimiskampanjaa.
Toivon, että tulet rinnallemme tukien ja rukoillen. Uskon, että me kaikki kaipaamme lisää hyviä uutisia!
Tutustu monipuoliseen toimintaamme ja valitse yksi tai useampi kohde, jota tuet rukouksin ja lahjoituksillasi. Jos mahdollista, tue kohdettasi säännöllisesti esimerkiksi kerran kuukaudessa. Tilaa kotisivuiltamme uutiskirjeemme ja lue, miten tukesi vaikuttaa.
Siunaavin terveisin
Janne Lahti
Missiopalvelujen johtaja
Kesän 2024 katsaus