HELLUNTAIKIRKKO PANOSTAA SEURAKUNTIEN YHTEISTYÖHÖN
Helluntaikirkon syyskokous valitsi 22.11.2024 ensimmäistä kertaa hallituksen puheenjohtajan ja samalla Helluntaikirkon johtajan. Vuoden 2025 toimintasuunnitelmassa kiinnitettiin erityistä huomiota seurakuntien yhteistyöhön. Tampereen helluntaiseurakunnassa järjestettyyn syyskokoukseen osallistui 50 henkilöä.
Johtaja valittiin uusilla säännöillä
Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajan ja samalla kirkon johtajan on aiemmin valinnut hallitus. Tampereella toteutettiin ensimmäistä kertaa sääntöihin tehty muutos ja valinnan suoritti koolla ollut yhdyskunnan kokous. Oulun helluntaiseurakunta esitti tehtävään pastori Kauko Uusilaa. Muita ehdokkaita ei ollut, ja Kauko Uusila valittiin yksimielisesti sekä siunattiin tehtäväänsä.
Toinen valintaan liittynyt uudistus koski toimiajan pituutta. Aiemmin valinta tehtiin vuodeksi kerrallaan, mutta nyt yhtäjaksoinen toimiaika on kolme vuotta. Uusila valittiin tehtäväänsä oman jäljellä olevan hallituskautensa mukaisesti kahdeksi vuodeksi. Tämän jälkeen hänet on mahdollista valita uudelleen kolmivuotiskaudeksi.
Valintamenettelyn uudistuksella haluttiin lisätä seurakuntien äänen kuulemista ja päätösvaltaa, sillä tehtävä on merkittävä koko Helluntaikirkon ja sen seurakuntien kannalta. Helluntaikirkon johtajan tehtävä on johtaa yhdyskunnan toimintaa ja hallintoa yhdyskunnan päätösten mukaisesti ja seurata yhdyskunnan hengellistä tilaa.
Painopiste vuonna 2025: seurakuntien yhteistyö
Syyskokouksessa hyväksyttiin Helluntaikirkon toimintasuunnitelma vuodelle 2025. Suunnitelma koskettaa koko helluntailiikettä, sillä Helluntaikirkon tehtävä on palvella kaikkia helluntaiseurakuntia. Toimintasuunnitelmassa painopisteeksi nostettiin seurakuntien alueellisen yhteistyön tukeminen ja kehittäminen. Tämä valinta perustuu helluntaiseurakuntien Valloittava seurakunta -strategiaan, jonka tavoitteena on, että alueellinen ja aihekohtainen yhteistyö voimaannuttaa seurakuntia. Lisäksi painopisteen valintaa tukivat seurakuntakentältä saadut palautteet ja kokemukset.
Alueellisesta yhteistyöstä ja sen kehittämisestä on jo saatu hyviä kokemuksia. Tulevan vuoden aikana pyritään vahvistamaan alueellisten työntekijäpäivien suunnittelua ja rakennetta sekä edistämään työryhmien alueellista yhteistyötä ja viestintää. Hyvänä esimerkkinä alueellisen yhteistyön kehittämismahdollisuuksista on lapsi-, nuoriso- ja koulutyön NextGen-alueverkosto, jonka kehittäminen käynnistyi Helluntaikirkon Koulupalvelun johdolla tänä vuonna.
Elintärkeät tukimaksut ja maailmankonferenssi 2025
Toiminnanjohtaja Esko Matikainen nosti vuoden 2025 talousarvion yhteydessä esiin voimakkaasti laajentuneen toiminnan sekä seurakuntien maksamat tukimaksut. Matikainen vetosi seurakuntiin, jotta kaikki osallistuisivat yhteisenä rintamana sekä sovittujen että suositusten mukaisten tukimaksujen maksamiseen. Näin voidaan turvata koko helluntailiikettä palveleva, kokoava ja rakentava työ myös tulevaisuudessa.
Teksti ja kuvat Janne Lahti
Helluntaikirkon varsinaiset jäsenet ja varajäsenet alueittain 1.1.2025
- Finlandssvenska Pingst: Forsbäck Johan (varajäsen: Gabriel Grönroos)
- Häme: Waltteri Haapala (varajäsen: Heikki Tyrni)
- Kaakkois-Suomi: Petri Kumpunen (varajäsen: Mika Turunen)
- Keski-Suomi: Martti Pohjoisvirta (varajäsen: Esa Hyvönen)
- Lappi, Kainuu, Koillismaa: Ville Kalaniemi (varajäsen: Ilpo Talka)
- Pohjanmaa 1: Jacob Huttunen (varajäsen: Ville Pitkänen)
- Pohjanmaa 2: Kauko Uusila, hallituksen puheenjohtaja (varajäsen: Pasi Markkanen)
- Pohjois-Karjala: Hanna Laamanen (varajäsen: Marko Sutinen)
- Pirkanmaa: Hannakaisa Shehu (varajäsen: Petteri Arasalo)
- Pääkaupunkiseutu 1: Jukka Kakriainen (varajäsen: Petri Mäkilä)
- Pääkaupunkiseutu 2: Stefan Sigfrids (varajäsen: Timo Raassina)
- Satakunta ja Varsinais-Suomi: Petri Merisaari (varajäsen: Cody Brown)
- Savo: Jyrki Liukkonen (varajäsen: Petri Melander)
- Uusimaa: Jori Asikainen (varajäsen: Heidi Roihuvuo)
5.11.2024 | Helluntaikirkko