Maailman tapahtumat syöksyvät ohitsemme kuin kuohuva koski aina vain kiihtyvällä vauhdilla. Mikä on meidän paikkamme kaiken keskellä? Ajelehdimmeko ajan virrassa kuin ajopuu, törmäillen sinne tänne pelkän sattuman varassa?
Tätä tunnettua kielikuvaa käytettiin Suomesta, kun pohdittiin jatkosotaan johtaneita tapahtumia. Sama kielikuva tulee mieleen myös nyt, kun katsomme ympärillemme ja yritämme asemoida omaa paikkaamme maailmassa. Muutoksia tapahtuu niin nopeasti, ettei mikään ennakointi tunnu osuvan oikeaan, vaan uudet tyrskyt ja karikot pyöräyttävät meidät taas uuteen suuntaan ilman ennakkovaroitusta kuin ajopuun koskessa.
Ajopuuteoria on kuitenkin Suomen poliittisessa historiassa jo hylätty. Menemättä tämän syvemmälle voidaan todeta, että historioitsijoilla on varsin yleinen ajatus toisenlaisesta kielikuvasta. Suomi ei ollutkaan kuin ajopuu, vaan paremminkin kuin koskivene. Virta kyllä oli kova, mutta koskea laskettiin veneellä, joka oli siihen tehtävään rakennettu. Eikä vene törmäillyt sattuman sanelemana, vaan sitä ohjattiin niin, että pahimmat kivet ja karikot onnistuttiin kiertämään.
Juuri nyt ympärillä kuohuu. Maailmanpolitiikalle ennustetaan myrskyisiä aikoja, ja väkivallan uutisia tulvii kaikkialta. Yritykset ymmärtää Lähi-idän koston kierrettä luiskahtavat käsistä, kun ihmiskohtaloilla käydään groteskia kauppaa. Suurimpia talousuutisia ovat asetehtaiden perustamiset ja jättimäiset asekaupat, joiden mittasuhteet eivät suostu asettumaan arkijärjen käsitteistöön. Luonnonilmiöistä kirjataan uusia ennätyksiä, olipa kyseessä kuumuus, kylmyys, kuivuus, myrskytuuli tai metsäpalot.
Tällaisessa kyydissä pelko ja paha olo ovat oikeutettuja tuntemuksia. Ketään ei sovi moittia siitä, että välillä tekee mieli sulkea pois koko maailma – toisin sanoen sammuttaa nettiselain ja laittaa puhelin lentotilaan. Virta vain vie niin kovaa, ettei silmien sulkeminen auta, silti ahdistaa.
Niin, se koskivene, jossa istumme. Se ei ajelehdi ajopuun lailla, vaan sitä ohjaa taitava perämies, jonka käsivarsi on kyllin vahva pitämään kurssin kohdallaan. Hän tuntee reitin, sillä hän on nämä kosket laskenut aikaisemminkin. Sodan pelko, taloudellinen ahdinko ja arvaamattomat hallitsijat eivät ole Jumalallemme uusia tuttavuuksia. Hänellä on tästä pahasta maailmasta paljon kokemusta, eikä hänen veneensä ole koskaan kaatunut. Eikä kaadu nytkään.
Esko Matikainen
Helluntaikirkon toiminnanjohtaja
13.2.2025 | Helluntaikirkko
Pääkirjoitus RV-lehdessä/Ajassa-lehdessä 12.2.2025
