14.8.2023 | Media on kuluvan kesän aikana tuonut esiin huolta, joka liittyy yhteiskunnan polarisoitumiseen eli kahtiajakautumiseen. Se on tila, jossa kaksi mielipidettä eroaa räikeästi toisistaan. Viiltävät ja napakat kannanotot jyräävät, etsitään syntipukkia, vaaditaan nimiä, halutaan rangaistuksia.
Tämä on sinänsä tervetullut ilmiö, onhan mukavaa olla eri mieltä ja haastaa toisinajattelijoita. On mukava onnistua argumentoinneissa ja vaikuttaa ympäristöönsä. Valitettavan usein yhteiskunnassa koettuun kahtiajakoon liittyy asenne ”meistä ja niistä”, jossa meillä on koko totuus ja niillä on harha.
Polarisointi on asenteellista, myrkyllistä ja vaarallista, eikä se missään tilanteessa kuulu seurakunnan olemukseen. Seurakunnan tehtävä ei ole reagoida yhteiskunnan vaihtuviin ääri-ilmiöihin. Sen tehtävä on sen synnystä asti ollut sama: kunnioittaa Jumalaa ja näyttää ympäröivälle maailmalle suunta kohti Kristusta.
Seurakunnan tehtävä ei ole reagoida yhteiskunnan vaihtuviin ääri-ilmiöihin.Seurakunta pitää yllä kuvaa Jumalasta. Yhteiskuntien keskellä se julistaa omalla olemassaolollaan sitä, kuka Jumala on. Seurakunta näyttää Jumalan rakkautta, ikuisuutta ja uskollisuutta, osoittaa elämän arvokkuutta ja alleviivaa pyhyyttä, joka näkyy muun muassa keskinäisessä yhteydessämme. Mikään toinen taho, instanssi tai organisaatio ei voi näyttää maailmalle sitä kuka Jumala on – vain seurakunta voi tehdä sen.
Siinä missä yhteiskunnat polarisoituvat ja etsivät syyllisiä, dramatisoivat ja luovat hysteriaa, seurakunta on kutsuttu olemaan yhtenäinen ja vahva. Kunnioitus seurakunnassa näkyy dialogina, jonka kautta tavoitellaan, ei yksimielisyyttä tai edes konsensusta kaikessa, vaan yhteisen ymmärryksen lisäämistä.
Seurakunnissakin voimme saada riidat ja erimielisyydet syttymään opillisista, kulttuurillisista tai vaikkapa poliittisista näkemyksistä. Näiden turhien ja kuluttavien sotien sijaan meidän on kunnioituksella rakennettava yhtenäistä seurakuntaa ja yhtenäistä, vahvaa seurakuntaliikettä varmistaaksemme toimintakykymme toteuttaa Jumalan meille antaman lähetyskäskyn.
Onneksemme kunnioitus ei ole mielentila, jonka kanssa jotkut syntyvät ja jotkut eivät. Kunnioittava asenne on muokattavissa ja jokaisen opeteltavissa. Dialogin kautta voimme kuunnella toisiamme, jopa oppia toisiltamme ja niin entisestään syventää omaa näkemystämme asiasta. Tämä on kunnioittamista. Se on aikuisuutta ja terveen seurakuntaperheen rakentamista. Vain aikuinen ja terve paikallinen seurakunta voi olla sekasortoisenkin yhteiskunnan keskellä tuomassa ikuista toivoa.
Hannakaisa Shehu
Kirjoittaja on Tampereen Helluntaiseurakunnan seurakuntapastori ja Suomen Helluntaikirkon hallituksen varapuheenjohtaja.
Julkaistu RV-lehden nro 33 pääkirjoituksena 18.8.2023
