Suhtautuminen Israelin valtioon on jatkuvasti ajankohtainen poliittinen kysymys. Seurakunnissa puhuttaa lisäksi kristinuskon ja juutalaisuuden suhde. Näistä aiheista Suomen Helluntaikirkko antoi vuonna 2012 lausunnon ”Helluntailiikkeen näkemyksiä Israel-teologiasta”. Sittemmin tietyt lausunnon ratkaisut ovat herättäneet keskustelua ja kyselyä, ja niinpä Helluntaikirkko julkaisee nyt lausunnosta päivitetyn version. Tavoitteena on selkeyttää käsitteiden käyttöä sekä tarkentaa ja täydentää tiettyjä teemoja ja siten antaa välineitä entistä laadukkaammalle aihetta koskevalle keskustelulle. Liikkeeseen kuulumattomille lausunnon toivotaan kertovan selkeästi, miten Suomen helluntailiikkeessä näistä kysymyksistä ajatellaan.
Nimi Israel (suom. ‘Jumala kamppailee’ tai ‘Jumala hallitsee’) toistuu Raamatussa eri johdoksina yli kaksituhatta kertaa. Sana oli alkujaan Jumalan patriarkka Jaakobille antama erisnimi,[1] minkä jälkeen siitä tuli hänen jälkeläistensä, kahdentoista heimon muodostaman kansan nimi.[2] Kuningas Salomon jälkeen nimeä alettiin käyttää jakautuneen kuningaskunnan kymmenen heimon muodostamasta pohjoisosasta erotuksena Juudaksi kutsutusta eteläosasta, jota asuttivat Juudan ja Benjaminin heimot.[3] Juudan valtakunnan jäsenistä alettiin käyttää juutalainen-nimitystä heidän pakkosiirtolaisuudesta paluunsa yhteydessä.[4] Juutalaiset ovat siis osa alkuperäistä Israelin kansaa, mutta kansaan kuuluu muitakin kuin vain juutalaisia. Pohjoisen valtakunnan kymmenen heimon jälkeläisten tunnistaminen on vaikeaa heidän muihin kansoihin sekoittumisen seurauksena. Muinaisen Israelin kansan kertomus jatkuukin keskeisesti juutalaisten kautta.
Uudessa testamentissa Israel-sanaa käytetään juutalaisista yhteisönä,[5] viittauksena koko kahdentoista heimon muodostamaan kokonaisuuteen[6] sekä maa-alueen nimenä.[7] Lisäksi termillä viitataan Kristuksen kautta muodostuvaan uuden liiton Jumalan kansaan, johon sisältyy muitakin kuin Jaakobin jälkeläisiä.[8] Selkeyden vuoksi tässä artikkelissa Israelilla viitataan etniseen ryhmään vain, kun puhutaan Vanhan testamentin tapahtumista. Jeesuksen ajan jälkeisestä ajasta puhuttaessa Israel-sanaa käytetään ainoastaan nykyajan Israelin valtiosta ja sen maa-alueesta. Etnistä ryhmää kutsutaan juutalaisiksi erotuksena pakanakansoista.[9]
Valokuva: Janne Lahti
Jumalan kansa, liiton kansa
Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Jumala kutsui Jaakobin jälkeläiset – Israelin kansan – hänen palvelijoikseen ja valkeudeksi kansoille. Jumala halusi, että Israelin kansa toimii hänen pappiskansanaan ja levittää muulle ihmiskunnalle tietoisuutta ainoasta oikeasta Jumalasta.[10] Kansan valitseminen ei perustunut sen jäsenten hengelliseen tai moraaliseen ansioon vaan Jumalan omaehtoiseen armovalintaan.[11]
Israelin uskonnon ytimeen kuului liiton käsite: Jumala kutsui kansan elämään liittosuhteessa itsensä kanssa.[12] Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen antamallaan lupauksella Jumala osoitti heille perintömaaksi Kanaanin maan, jonka rajat hän myös itse määritteli.[13] Myöhemmin Mooseksen kirjojen eli tooran opetukset muodostivat liittodokumentin, joka välitti kansalle elämisen ja jumalanpalveluksen periaatteet ja ohjeellisen normiston. Niiden määrittelemältä pohjalta Jumalan omaisuuskansan tuli elää todeksi liittosuhdetta. Myös luvatussa maassa asumiseen liittyi kuuliaisuuden ehto: maa-alue säilyy kansan hallussa, mikäli se pitää annetut käskyt, kun taas käskyjen rikkominen johtaa pakkosiirtolaisuuteen. Katumus ja kääntyminen antoivat kansalle mahdollisuuden palata jälleen luvattuun maahan.[14]
Yhtäältä tätä liittosuhdetta ylläpiti siis Jumalan ehdoton uskollisuus, mutta myös Israelin kansalta edellytettiin kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan. Vain se toisi heille siunauksen ja kunniapaikan kansojen keskuudessa, kun taas uskottomuus johtaisi liittosuhteen rikkoontumiseen ja siunauksen menettämiseen. Raamatun historialliset kirjat ja profeettakirjat osoittavat, kuinka kansa toistuvasti rikkoi liittosopimuksen.[15] Jaakobin jälkeläiseksi syntyminen ei siis automaattisesti taannut sopimuksen tuomaa siunausta. Toisaalta kansan epäusko ja tottelemattomuus eivät myöskään mitätöineet Jumalan valintaa.
Uusi liitto – lupaus koko maailmalle
Koska siihenastinen liittosopimus oli kyvytön uudistamaan synnin turmeleman ihmisen sydäntä, Jumala perusti uuden liiton. Jo Vanha testamentti ennakoi asian,[16] ja Uusi testamentti toteaa uuden liiton perustamisen toteutuneen juutalaiseksi syntyneessä Jumalan Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa.[17] Tämä liitto perustuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja niiden kautta valmistettuun pelastukseen. Samalla liitto on jatkumoa Jumalan ja Abrahamin väliselle alkuperäiselle liittosuhteelle, joka sisälsi siunauksen lupauksen koko maailmalle.[18] Tätä uutta täydellisen sovituksen, uudestisyntymisen ja Hengen elämän liittoa Jumala tarjoaa juutalaisille mutta myös kaikille muille kansoille.[19] Vaikka juutalaiset eivät olleet vieraita Jumalan ilmoitukselle ja lupauksille samalla tavalla kuin pakanakansojen ihmiset, myös juutalaiset tarvitsevat uuden liiton lahjaa Messias Jeesuksen kautta.
Juutalaisten kautta maailma on siis saanut sekä Jumalan Sanan, Raamatun, että Jumalan lähettämän Messiaan, Kristuksen Jeesuksen. Kristittyinä olemme kiitollisuudenvelassa juutalaisille. Juutalaisilla on erityinen merkitys koko ihmiskuntaa koskevassa Jumalan pelastussuunnitelmassa. Kristinuskon juuret ovat vahvasti ajanlaskun alun juutalaisessa hengellisyydessä. Nyt yhteys jatkuu Jeesukseen uskovien eli messiaanisten juutalaisten kautta.
Paavali kuvaa uuden liiton olemusta toteamalla, että siinä pakanakansoista kääntyneet kristityt liittyvät uskon kautta Jumalan perheeseen ja heidät ”oksastetaan Jumalan kansan jaloon öljypuuhun”.[20] Paavalin mukaan juutalaisten ja pakanoiden välillä ei ole eroa synnissä eikä pelastuksessa: niin juutalaisille kuin ei-juutalaisillekin usko Jeesukseen on välttämätön edellytys uuden liiton Jumalan kansaan kuulumiselle. Uusi testamentti lupaa, että myös ”muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen”.[21] Näin Jumala on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi Jeesuksessa Kristuksessa.[22]
Samalla kaikille Jeesuksen seuraajille on annettu yhteinen eettinen velvoite ja tehtävä rakastaa kaikkia lähimmäisiä heidän etnisestä taustastaan riippumatta, kutsua heitä sisälle pelastukseen ja rukoilla heidän puolestaan.[23] Tällä tavoin kaikki Jeesuksen seuraajat ovat osa Jumalan pappiskansaa.[24]
Uudesta testamentista ja myöhemmästä kirkkohistoriasta tiedämme, että enemmistö juutalaisista hylkäsi epäuskossaan Jeesuksen jääden uuden liiton siunauksesta osattomaksi. Siitä huolimatta Jumala pysyy kansalle uskollisena. Paavalin mukaan tästä on osoituksena Jumalan armovalintaan perustuva jäännös – kaikkina aikoina elänyt Jeesukseen uskovien juutalaisten vähemmistö.[25]
Valokuva: Janne Lahti
Maa-alue ja lopunajat
Helluntailiikkeen sisällä ilmenee erilaisia käsityksiä siitä, mikä on Israelin maa-alueen merkitys eskatologisissa tapahtumissa:
Perinteisesti ja vallitsevana näkemyksenä liikkeessä on katsottu, että maa-alue toimii lopunajan tapahtumien tärkeänä näyttämönä. Tämän tulkinnan mukaan Uusi testamentti viittaa Vanhan testamentin lupauksiin,[26] joilla on eskatologinen ja myös maa-alueisiin liittyvä merkitys. Vaikka Siinain lakiliitto ei ole enää voimassa, Abrahamille annettu maalupaus on. Se on eri asia kuin se hengellistä siunausta koskeva perintö ja lupaus, josta Jeesukseen uskovat pakanat ovat päässeet osalliseksi. Uusi liitto ei vie Abrahamin luonnollisilta jälkeläisiltä sitä, mitä heille on luvattu. Osana tätä viime vuosikymmenten aikana tapahtunut exodus eli juutalaisten muutto Israeliin nähdään ainutlaatuisena osoituksena Jumalan uskollisuudesta omille lupauksilleen. Monet katsovat myös, että Jeesuksen tulemuksessa juutalaiset tai ainakin enemmistö heistä tulee ottamaan vastaan Jeesuksen Messiaanaan.[27] Tämän nähdään olevan Aabrahamille ja profeetoille annettujen, sekä maa-aluetta että hengellistä perintöä koskevien, lupausten täyttymys.
Toisen näkemyksen mukaan uuden liiton perustamisen jälkeen Jumalan kansa- ja valtakunta-käsitteitä ei enää voida sitoa maa-alueeseen ja yhteen etniseen ryhmään (juutalaisiin), vaan ne koskevat maailmanlaajuista uuden liiton Jumalan kansaa. Tämä kansa koostuu evankeliumin sanoman vastaanottaneista juutalaisista ja pakanoista. Tämän tulkinnan edustajat katsovat Uuden testamentin puhuvan siitä, miten Abrahamille luvattu perintö kasvoi ja laajeni uuden liiton myötä: tietylle maantieteelliselle alueelle rajatun maa-alueen sijaan Jumala antaakin Abrahamin hengellisille jälkeläisille koko maailman,[28] ja samalla Jumalan kansan etniset rajat murtuvat.[29] Myös monet tämän näkemyksen edustajat uskovat juutalaisten kääntyvän aikojen lopulla isona joukkona Kristuksen puoleen, vaikka sen toteutuminen ei välttämättä liitykään Israelin valtion maa-alueeseen.
Näiden kahden tulkintatavan väliin mahtuu myös muita näkemyksiä näistä asioista. Kaikista näkemyseroista huolimatta Suomen helluntailiike jakaa lausunnon alkuosassa kuvatun laajan yhteisen teologisen perustan. Siihen verrattuna erilaiset ajatukset Israelin maa-alueesta ja valtiosta sekä juutalaisten roolista lopunajan tapahtumissa ovat toissijaisia eivätkä saa rikkoa yhteyttämme ja keskinäistä kunnioitustamme. Torjumme yritykset tehdä tällaisista kysymyksistä lyömäaseita toisia Jeesuksen seuraajia vastaan. Kristityn tulee puhua kunnioittavasti myös niistä, jotka ajattelevat toisin.
Valokuva: Janne Lahti
Ei antisemitismille, kyllä juutalaislähetykselle
Lopuksi haluamme kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:
• Torjumme yhdessä kaikki sellaiset opetukset, joiden mukaan juutalaiset eivät tarvitse Jeesusta eivätkä evankeliumia vaan pelastuvat synneistään pelkän etnisyytensä tai uskonnollisen, rabbiinisen juutalaisuuden noudattamisen vuoksi. Messias Jeesus on ainoa toivo pelastuksesta, syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä, ja tämä toivo on annettu kaikille, jotka uskovat häneen.
• Sitoudumme yhdessä evankeliumin julistamiseen juutalaisille. Rohkaisemme kaikkia kristittyjä kertomaan juutalaisille hyvää sanomaa Jeesuksesta Herrana ja Vapahtajana. Iloitsemme todistuksista, jotka kertovat Jeesukseen uskovien juutalaisten määrän kasvavan. Haluamme tukea, rohkaista ja kantaa esirukouksin Jeesukseen uskovia juutalaisia heidän todistaessaan Messias Jeesuksesta oman kansansa jäsenille.
• Tuomitsemme yhdessä kaikki antisemitistiset asenteet ja teot: negatiiviset stereotypiat, salaliittoteoriat, propagandan, loukkaukset ja väkivallan. Kristittyinä vastuullinen tehtävämme on pitää huolta siitä, että emme yhdy vihamieliseen ja antisemitistiseen suhtautumiseen juutalaisia kohtaan. Tarvittaessa nousemme yleistä yhteiskunnallista mielipidettä vastaan ja osoitamme tukemme juutalaisille silloin, kun huomaamme antisemitismin nostavan päätään. Torjumme väitteet, joiden mukaan Uusi testamentti olisi juutalaisvastainen.
• Tunnustamme, että kristityillä on erityinen suhde juutalaiseen kansaan ja Israelin maa-alueeseen. Puolustamme myös Israelin valtion olemassaolon oikeutta. Vaikka kaikki seurakunnissamme eivät näkisi nykyistä Israelin valtiota Vanhan testamentin profetioiden täyttymyksenä, hekin perustelevat juutalaisten oman valtion merkitystä eettis-moraalisilla ja historiallisilla syillä. Israelin valtio edustaa historiallista jatkumoa ja ilmentää juutalaisen kansan säilymistä.
• Haluamme tukea tasapuolisesti kaikkia avun tarpeessa olevia ihmisiä ja kansanryhmiä niin Lähi-idässä kuin muuallakin. Lähimmäisenrakkauden periaate merkitsee eettistä ja humanitaarista vastuuta sekä väkivallan hylkäämistä. Epäeettisiä toimia ei tule hyväksyä ja oikeuttaa kansallisuuden perusteella myöskään Israelin valtiolta. Tämä ei tarkoita, etteikö maalla ole samanlainen oikeus puolustaa aluettaan ja kansalaistensa turvallisuutta kuten kaikilla valtioilla on. Meidän suhteemme Israelin maahan ja kansaan ei ole yhteydessä Israelin valtion kulloistenkin poliittisten johtajien ratkaisuihin.
• Pidämme mielessämme Uuden testamentin opetuksen siitä, ettei pakanakansojen ole tarpeen omaksua juutalaisen jumalanpalvelusperinteen traditioita voidakseen nauttia Jumalan siunauksísta. Juutalaisella kansalla on oma rikas kulttuurinen ja uskonnollinen perinteensä, joka on vaikuttanut myös uuden liiton jumalanpalveluskäytäntöihin. Ei-juutalaisten kristittyjen keskuudessa juutalaisen kulttuurin, rituaalien ja traditioiden omaksuminen ja ihannoiminen voivat kuitenkin joskus saada piirteitä, jotka ovat evankeliumin hengen ja Uuden testamentin opetuksen vastaisia. Iloitsemme Jeesukseen uskovien juutalaisten ja monien Israelissa asuvien arabikristittyjen keskinäisestä yhteydestä, joka on rohkaiseva ja kaunis kuva evankeliumin voimasta, erilaisten jumalanpalvelustraditioiden rinnakkaiselosta sekä sovinnosta, johon Jeesus kutsuu meitä kaikkia.
• Haluamme yhdessä rukoilla pelastusta ja Jumalan siunausta juutalaiselle kansalle sekä rauhaa Jerusalemille, kuten Raamattu opettaa.[30]
[1] 1. Moos. 32:29
[2] Esim. 1. Moos. 47:27
[3] Esim. 1. Kun. 12:1–24; Esra 1
[4] Esim. Esra 4:1–4
[5] Esim. Matt. 10:6; Ap. t. 13:6
[6] Esim. Ap. t. 28:20; 26:6, 7
[7] Matt. 2:19–21
[8] Esim. Ef. 2:12–14
[9] Samoin Uudessa testamentissa esim. Gal. 2:15; 3:28
[10] 2. Moos. 19:3–6; 1. Aik. 16:1–36; Jes. 49:3, 6
[11] Esim. 5. Moos. 7:6–8; Room. 9:10–18
[12] 2. Moos. 20; 5. Moos. 7
[13] 1. Moos. 12:1; 15:18; 4. Moos. 34
[14] 5. Moos. 29:23–28; 30:1–5
[15] Tuom. 13:1; Neh. 9:6–31; Jer. 31:32; Hes. 5:5–17
[16] Jer. 31:31–34; uuden liiton sisällöstä myös esim. Hes. 36:26–27
[17] Luuk. 22:20; 2. Kor. 3:6–18; Hepr. 8–9
[18] 1. Moos. 12:1–3; Gal. 3:5–16; Room 4
[19] Room. 11:11–24; Gal. 3:26–29
[20] Ef. 2:11–22; Room. 11:13–24
[21] Ef. 3:6; Room. 3:9–24; 9:6–8; 1. Piet. 2:9
[22] Ef. 2:11–18
[23] Matt. 28:18–20; Room. 10:1; Tit. 3:8; 1. Piet. 3:9
[24] 1. Piet. 2:4–10; Ilm. 1:6
[25] Room. 9:27; 11:1–6
[26] Luuk. 21:24; Ilm. 11:1–13; 20:9
[27] Room. 11:25–31
[28] Room. 4:13
[29] Gal. 3:26–29
[30] Ps. 122:6–9
[27] Room. 11:25–31
[28] Room. 4:13
[29] Gal. 3:26–29
[30] Ps. 122:6–9